keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Ideoita

Tässä jakoon muutamia ideoita jotka on napsittu talteen viikonloppuna. Nyt tämä joulukuun alku on ollut minulle erilainen kuin yleensä. Olen ehtinyt perehtyä jouluun ajan kanssa eikä se ole tapahtunut vaihdilla niinkuin yleensä. Tämä johtuu ehkä siitä, että tämän syksyn minulla on ollut töitä vähemmän kuin normaalisti. Tammikuussa palataan taas arkeen joten täytyy nyt nauttia tästä.
 Olen aina tykännyt kynttilöistä, mutta nyt ne ovat viehättäneet entistä enemmän. Pidän yläkuvan runsaudesta ja siitä, että siinä on yhdistelty erilaisia kynttilöitä.
Tässä kuvassa hauska on tuo emalivati. Aiemmin en ole perustanut kovin kynttilöiden koristelusta, mutta nyt sekin tuntuu kivalta.
Olen ihastunut vanhoihin kuppeihin ja tässä niitä onkin käytetty ihanasti. Varsinkin tuo kuppi mikä on käännetty ympäri ja kynttilä siinä jalassa on loistava idea.
Myös joulupalloja voi käyttää muuallakin kuin kuusessa.
Tummanpurppuraiset viikunat on käsitelty kultamaalilla ja sen jälkeen kiinnitetty rautalangalla kartion muotoiseen kukkasieneen.
Syötävän hyvä kuusen koriste...
 Tämä ihastuttava seimi on virkattu pienistä sormenkokoisista nukeista.
 Pihlajanmarjoja on jäädytetty lyhdyn sisään. Minä jäädytin viime talvena joulutähden sankossa ja tuli todella kaunis.
Ja tässä ideoiden lähteet. Kolme alinta kuvaa on ruotsalaisesta lehdestä ja yläkuvat kirjasta.

2 kommenttia:

seijastiina kirjoitti...

Voi ihme, kun on kauniita ideoita, ihania ♥
Tuo pihlajanmarjalyhty on aivan fantastinen, upea, pistän korvan taakse talteen!
Mukavaa iltaa ♥

TirriLiisa kirjoitti...

Mukavaa päivänjatkoa! Nyt vain kaikki mahdollinen jäätymään:) Se vähän kuin vie mennessään, minulla tällä hetkellä yhdet lasten saappaat jäätymässä, saa nähdä mitä tulee...