Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ajatuksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ajatuksia. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Oikein hyvää alkanutta vuotta!!!

Tervehdys pitkästä aikaa!!

Viime vuonna postaukset harvenivat ja siihen oli moniakin syitä. Töissä oli kiirettä ja kun haasteet alkavat kasaantua niin välillä pelkäsin että menevät avioliittoa myöten kaikki pieleen.
Vuoden vaihtumista odotin konkreettisesti siitä syystä, että kun asioista on syksy keskusteltu ja käyty läpi niin nyt on aika aloittaa puhtaalta pöydältä.
Toivon että nyt kun tulevaisuutta ajatellen on tehty isoja päätöksiä/muutoksia, niin uusi vuosi tuo paljon hyvää tullessaan. Toivottavasti myös teille kaikille.
Ihana olla taas takaisin ja uudella innolla myös teidän tarinoita  lukemassa.




tiistai 2. kesäkuuta 2015

Country tyyliä olohuoneeseen

Moi!!
Kesäkuu se sitten tulla tupsahti ja ainakin täällä sää on ollut ihan kiitettävän kesäinen. Nurmikko saatiin kylvettyä, joten sataa saakin pikkuisen. Yleensä sitä kesäksi muutetaan ulos, mutta jotain pientä sisällekkin on laitettu. Tilasin netistä nojatuoliin päällisen, pellavaisen sellaisen ja tykkään siitä kovasti. Samasta putiikista tilasin muutaman pupun taljan:/ Voi kuulostaa ikävältä, mutta haluaisin niitä ulos terassille penkin päälle. Ovat aika pieniä eli saisi ommella useamman yhteen. Ovat kyllä ohuitakin, eli varmasti menisivät talviaikaan vaikka pöydän päällä tai penkin selkänojalla.
Puput ovat kaikki muuttaneet jo ulos ja osa kesäpupuista on lähtenyt kesäkoteihinsa. Tomaatit muutti jo kasvihuoneeseen ja voi tuota ihanaa kasvihuoneen tuoksua:)
Meillä laitumet odottavat vielä siemeniä ja pelto itseasiassa vielä kyntämättäkin. Tyttären hevonen palailee reissuiltansa kotiin parin viikon päästä ja silloin se kesä vasta alkaa:) heppa on nyt ollut ratsuttajan hoivissa. Meillä tyttö oli muuten viime perjantaina Ypäjällä pääsykokeissa, toivottavasti ovi aukeaa hänelle sieltä.
Mukavaa viikon jatkoa kaikille:)




        Tällaisia kirjatukia löysin kirpparilta ja vanhoja Ursula kirjoja kaivelin meidän roskiksesta:/



                   Tämä pöllö on mielestäni melko liikuttava ja enkeli ujostelee myös:)

lauantai 9. toukokuuta 2015

Minä ja kaveri kana eli kanaselfie:)

Minulla ei ole tapana itsestäni tänne kuvia laitella, mutta varmasti teille lukijoille on kiva jos tietää minkälainen tyyppi täällä kirjoittelee. Tässäpä sitten teille kuva minusta ja kana kaveristani. Ensinnäkin kuva on otettu kesken pihahommien, kun istahdin kahville rappusille. Toisekseen siinä opettelen uuden puhelimeni käyttöä:) Tuo kananen taas on meidän vanhus kana. Kana on kuusi vuotias eläkeläinen. Se tallustelee perässäni pihassa ja on aina kaverina lähellä, kahvillakin. Niinpä oli kiva ikuistaa se kanssani selfieen. Tänään näytti siltä, että se ei ehkä kauaa enää jaksa:(

Meillä on nyt saunarempan jälkeen siloiteltu kaikki kasat pihassa ja istutushommia nyt kovasti tässä mietin. Tänään tyttöni kanssa hain jo puita pihaan, mutta laittelen pihahommista myöhemmin juttua lisää. Oikein mukavaa viikonlopun jatkoa:)


sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Hommia on paiskittu...

... Sekä ihan töissä että kotona. Täällä kotona on saatu sauna maalattua toiseen kertaan, sisätyöt on valmiit ja nyt saatiin ikkunan karmit ja kulmat laitettua. Kyllä se siitä pikku hiljaa etenee. Tässä myös muutama huono kuva sisältä:/  Maalausprojekti laajeni myös leikkimökkiin mikä nyt meillä on kanimökkinä. Pihatyöt alkavat ensi viikolla oikein tosissaan kun saadaan kaivuri pihaan. Laitumia laitetan kovaa vauhtia myös kuntoon ja rakas tyttäremme tietenkin ajattelee että se on se tärkein asia nyt:) Minä tietenkin ajattelen sitä ihanaa puutarhaa mikä kohta pihallamme kukoistaa. Saa nähdä kukoistaako vain rikkaruohot kun en mikää viherpeukalo ole. Tosin tomaatin taimet ovat kasvaneet upeiksi. Taidan myös kaktukset kohta siirtaa ulös, ne ainakin viimekesän jälkeen kukoistivat.
Oikein ihanaa viikon alkua kaikille:)






lauantai 21. maaliskuuta 2015

Kevät(kö)

Jotenkin tuntuu hullulta nyt kirjoitella keväästä jos heti huomenna on taas talvi:/ mutta kirjoitan nyt kuitenkin.

Meillä eläimet ovat ulkoilleet kokoajan enemmän. Jopa meidän sohvaperuna Prinsessa kissa on aloittanut ulkoilut ihan ulkona asti. Talvella se kun ulkoilee lasieteisessä:) Hullu Jussi on jo päässyt pyörähtämään ulkona, mutta valta pihan herruudesta on hetkeksi siirtynyt sen pojalle Hullu Jussi Juniorille, joka on ulkoillut lähes koko talven pihassa. Keskenään ne eivät oikein tule toimeen. Olemme miettineet kuka saa pihan herruuden kesällä, ja ehkä sen saa kuitenkin pitää Isä Jussi. Mietin, että kun se alkaa jo olla melko vanha, mutta sitten tuskin se hyväksyisi enää tässä vaiheessa ikää häkkia asunnokseen. Se kun tarvitsee tilaa ympärilleen:)

Piukkis kisu on ulkona paljon ja tämä on sitä aikaa kun sitä on vaikea erottaa keväisestä luonnosta värinsä takia.

Meillä alkaa iso piha remontti ja siinä saatte varmasti olla mukana. Koitan nyt lähipäivinä laittaa kuvia mistä tilanteesta lähdetään.

Oikein ihanaa viikonlopun jatkoa!!


                           Piukkiksella on ojalla meneillään omia bisneksiä...


                   Hullu Jussi katselee oviaukolla näyttääkö piha samalta talven jälkeen...

lauantai 21. helmikuuta 2015

Lauantai-iltaa!!

Täällä vietellään rauhallista lauantai-iltaa sohvan pohjalla. Päivällä kävin laittamassa kirpparipöytää ja kaivelin vähän uutta tavaraa sinne. Kyllä välillä noita tavaroita kaivellessa miettii miten hirveän väristä tavaraa sitä on ostanut:) nyt on jotenkin värimaailma muuttunut täysin.
Päivällä otettiin päikkärit mitkä ovat minulle jotain aivan ihmeellistä. Yleensä en päivällä nuku, mutta nyt uni tuli. Mies lämmitti sillä aikaa ulkosaunan. Kun oli saunottu laitettiin sardiinileipiä uunissa ja ihanaa salaatti. Että sellaista leppoisaa menoa rankan työviikon jälkeen.

Mukavaa viikonloppua Sinulle!

ja muuten ... kuvassa näkyvän lumen alta pilkottavan pöntön kohdalle nousee ensi kesänä kasvihuone.


tiistai 20. tammikuuta 2015

25 vuotta

Tänään tuli mieheni kanssa yhteistä matkaa 25vuotta. Yli puolet elämästämme olemme olleet yhdessä:)
Ehkä Hessukin halusi höristää onnittelut kun sitä menin aamulla herättelemään:) Meidän matkassa se on ollut 12 vuotta.


perjantai 4. heinäkuuta 2014

Monet touhut

Tässä viimeisinä parina päivänä on käynyt melkoinen kuhina meidän pihassa. Toisella puolella on melkoinen mylläkkä kun saunaa rakennetaan ja samalla peltoa työstetään. Pellolla on kaivettu ojia ja viety maata paikasta toiseen. Nyt vielä edessä pellon kääntäminen ja sitten laitamme siihen laidunheinän kasvamaan. Lisäksi sisällä vessa on kokemassa muodonmuutosta ja meidän puput muutti pihan toiselta puolelta toiselle. Koko ajan pukkaa ideaa että mitä seuraavaksi:)


Sisällä vessan lisäksi olen tuunaillut aikoinaan Hobby Hallista tilattua korijutskaa:) Eli korit muuttuivat valkoisiksi ja saivat kylkeensä sydämiä roikkumaan. Olohuoneessa Liljat kukoistava. Pöydällä oleva sydän taulu löytyi Perfect Home kuvastosta:)






Myös yläkuvan ruukut  ovat PH kutsuilta. Tekokukkia meiltä löytyy, koska ihanainen Piukkis kisumme ei jätä rauhaan jos uskaltaa oikeita kukkia laittaa. Maljakko kukat ehkä jättää rauhaan mutta ruukkukasvien säilymisestä ei ole mitään takeita.


Tässä vielä kanojen kesäonnea:) 
Mukavaa viikonloppua!!

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Ohrat ruukkuun

Laitoin jokin aika sitten kissoille ohraa kasvamaan ajatuksella että menevät sitten myös pääsiäisheinistä:)
Kasvavatkin vauhdilla. Kylvin ne tuollaiseen vesihana ruukkuun joka oli vihreä väriltään. Maalasin sen vaalean harmaaksi. Taustalla näkyy keittiön uusi tapetti, josta tykkään todella.
Kuvassa Jeppe esittelee uusimmat tyynyostokset. Jeppe on ollut ulkona päivät pitkät ja illalla suorastaan kaatuu sohvaan. Jeppe valtaa meillä aina tuon divaani osan:)




sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Keinuheppa

Tervehdys pitkästä aikaa!!:)

Aika menee sitten kumman nopeasti. Välillä täältä blogimaailmasta on vain pidettävä taukoa. Olemme puuhastelleet paljon ulkona. Vanha ulkosaunamme on tullut tiensä päähän ja sitä on purettu pois. Tilalle pitäisi kesän aikana nousta uusi sauna. Sisällä on remontti jatkunut ja keittiö on saanut uuden ilmeen. Näistä kaikista kuvia tulossa. Pientä tuunailua tässä kuvassa, missä tuollainen värikäs heppa sai valkoisen maalin pintaan.
Olemme myös paljon sairastelleet ja paikallinen terveyskeskus näytti parhaat puolensa kun ilmoitti että seuraava vapaa aika pojalle on vasta pääsiäisen jäkeen. Vein pojan sitten Terveystalolle ja siellä todettiin pitkittynyt poskiontelotulehdus ja vahvaa turvotusta nenän ja nielun alueella. Toivottavasti tämä sote uudistus nyt tuo jotain helpotusta , mutta epäilen kyllä.
Oikein mukavaa sunnuntai-illan jatkoa!!



lauantai 22. helmikuuta 2014

Melkein vapaapäivä

Minulla on takana neljä yövuoroa ja vielä olisi edessä yksi. Tuota koiranpuremaa kättä on särkenyt todenteolla ja tilasinkin sitä varten lääkärin. Tuo koira joka minua puri lähti eilen koirien taivaaseen. Sillä  oli kipuja yms jotka varmasti osaltaan aiheuttivat arvaamattoman käytöksen. Yövuoro ja käsikipu eivät ole kovin hyvä yhdistelmä, koska kättä kovasti töissä tarvitsisin apuna. Mennyt viikko on ollut aika kiireinen ja nukkuminen on jäänyt aika vähiin. Tyttöni eilen soitti minulle ja kertoi yhdessä veljensä kanssa keskustellensa että nukun liian vähän:) Olivat huolissaam äidin jaksamisesta.Onneksi tuleva hiihtolomaviikko on rauhallisempi ja lähdemme käymään yhdessä Tallinnassa:)
Kun tulen aamuisin kotiin töistä on ensin hoidettava poika kouluun ja eläimille ruokaa. Kun kaikki on hoidettu unikavereista ei ole pulaa. Yleensä Jeppe kömpii jalkoihin ja kissat samalle tyynylle.
Oikein mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua!




keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uusivuosi ja parhaat hampurilaiset

Meillä meni uusivuosi kotona. pientä sairautta kun on ilmassa niin ei lähdetty mihinkään. Nyt täysi-ikäinen tyttö oli kavereidensa kanssa, mutta tuo meidän 14v oli kotona ja kävi kaksin räjäyttelemässä raketteja isin kanssa. Isäntä teki myös meille ruoan joka olikin mitä parhainta. Eli hampurilaisia missä pihvi laitettiin köyhän ritarin, eli maidossa uitetun ja paistetun ranskanleivän päälle. Pihvikin oli itse tehty ja kyllä oli hyvää.



Jälkiruoaksi meni iso kasa tuulihattuja, mitkä on meillä pojan herkkuja.


Ikävä puoli uudessavuodessa oli se, että meidän Jeppe pelkäsi aivan kauheasti. Se tuli joka paikkaan perässä, jopa majoittui saunan pesuhuoneeseen kun oli saunan aika. Välillä se oli pöydän alla, ja kuolaaminen ja läähätys oli melkoista. Onneksi nyt on jo rauhoittunut ja aamulla meni ulos suurella uholla:)



Välillä Jeppe kyhjötti iskän jaloissa. Oikein mukavaa alkanutta vuotta kaikille!!! Toivottavasti kaikki raketteja pakoon lähteneet läytävät pian kotiin.

perjantai 29. marraskuuta 2013

Mielikylvyssä

Olen nyt muutaman kerran ajellut Tampereelle Mielikylpyyn. Paikka sijaitsee aivan Tampereen keskustassa ja siellä on muistaakseni kymmenen asiakaspaikkaa. Oman ajan rentoutumiseen voi varata netistä ja rentoutuksia on erilaisia, eri tilanteisiin sopivia. Rentoutus kestää tunnin ja sen ajan saa makoilla pehmeällä divaanilla lampaantaljan päällä peiton alla. Paikan perustaja ja rentoutuksien vetäjä on itse elämässään kokenut jotain sellaista, jonka aikana olisi kaivannut kyseisenlaista rentoutuspaikkaa. Niinpä hän päätti sen perustaa itse. Ihmiset ovat hyvin paikan löytäneet ja kummallakin kerralla kun olen siellä ollut se on ollut täynnä. Oman vuoron voi varata helposti netistä ja yksi yksittäinen kerta maksaa 15€.
Ohessa suora lainaus nettisivuilta.

Hyvinvointi on psyykkisen, fyysisen ja sosiaalisen kunnon yhdistelmä. Fyysisen kunnon ylläpito on helppoa, mutta psyykkisen kunnon ylläpito voi tuntua vaikealta toteuttaa. Siksi sille kannattaa varata oma aikansa ja paikkansa.

Mielikylpy on laatuaan Suomen ensimmäinen rentoutussali. Sijaitsemme Tampereen keskustassa hyvien kulkuyhteyksien päässä. Tutustu tunteihimme, varaa paikkasi varauskalenterista ja löydä jotain aivan uutta!




perjantai 15. marraskuuta 2013

Isämäistä

Vielä palatakseni isänpäivään:) Sekä meidän isi että pappa saivat ruusut asiaan kuuluvassa peura ruukussa. Ruukku maalattu valkoiseksi ja servetti siihen koristamaan. Pöytäliinan leikkasin viime synttäreilta jääneestä isosta pöytäliinasta eli kuvion keskeltä. Näkyy kuvassa huonosti, mutta laittakaa korvan taakse, että vanhasta liinasta saa hyvin pikkuliinoja. Ja yleensähän tuo keskikohta on melko puhtaaksi jäänyt vielä.
Minulla tänään tiedossa synttärit ja naapurin kanssa kirpparikierros:)
Mukavaa viikonloppua:)

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Hessun kuulumisia

Kuten monet lukijat varmasti muistavat, meillä on yksi kaviokuumeinen porukassa eli Hessu poni. Kesät on kuumeisen elämässä parempaa aikaa kun on lämmin ja verenkierto näin vilkkaampaa. Hessulle tuli ikää 14 vuotta ja kaviokuumetta takana kymmenen vuotta. Viime kevät oli todella vaikea ja ajattelimme että tämä taitaa jäädä Hessun viimeiseksi kesäksi. Kuitenkin nyt kesän aikana on tapahtunut huomattava käänne parempaan, eli kaviot saatiin nyt leikattua siten, että askellus on paljon parempaa. Kavio on kohta kasvanut ympäri, eli tervettä kaviota on tulossa. Jos nyt säästyttäisiin ilman uutta kohtausta, niin talvi olisi helpompi ja Hessu voisi vielä jatkaa elämäänsä meillä. Muutoin se on viettänyt aikaa pihassa laiduntaen aurinkoisella säällä. Yöt ja sadepäivät se on ollut sisällä.



sunnuntai 11. elokuuta 2013

Lisää rakastavaisia

En tiedä ketä pitäisi kiittää jos lapset löytävät kivat poika ja tyttöystävät:) meillä on kyllä käynyt melkoinen tuuri kun olemme vävykokelaaksi saaneet aivan mahtavan miehenalun. Nämä kuvat otettiin toukokuun matkalla Kreetalla. Nuoret ovat nyt  kolme vuotta yhdessä olleet ja vakavaa se tuntuu olevan.
kaikkea parhainta mahdollista hyvää heille:)




lauantai 9. helmikuuta 2013

Kuulumisia

Tervehdys taas pitkästä aikaa. Tuntuu siltä että tuo on tavanomainen tervehdykseni nykyään. Nyt alkoi onneksi pieni loma, eli varsinaisesta työstäni olen lomalla koko helmikuun. Muutoin loppuvuoden ja alkuvuoden osalle on mahtunut kaikenlaista. Oikeastaan hetken mielijohteesta hain uutta työtä ja sain sen. Nyt olen sitten kahden työn loukussa ja pitäisi keväällä tehdä päätöksiä mitä teen jatkossa:) Uusi työ on lastensuojelussa ja siinä toteutuu pitkäaikainen haaveeni tehdä osani perheiden ja nuorten hyväksi. Kerron työkuvioistani myhemmin lisää...
Muutoin täällä on satanut lunta ja metsän eläimiä on kovasti koitettu ruokkia. Tässä lähellä on eläimille ruokintapaikka, mihin kannetaan heinää, kauraa ja leipää. Kysyttyä tavaraa ovat....:)
Tänään laitoin siemeniä kasvamaan ja löysinkin muutamia uusia siemeniä liittyen salaatteihin, niistäkin kirjoittelen myöhemmin ja systeemistä millä koitan saada taimet kasvamaan ennenkuin kissat pistelevät ne suihinsa.

Oikein mukavaa talvisen päivän jatkoa!!!!!

perjantai 30. marraskuuta 2012


Ihanaa kun vihdoinkin on lunta ja pakkasta. Meillä vietetään tytön 17- vuotis ja pojan 13 vuotispäiviä sunnuntaina, joten on kiva kun kaupunkilaisia tulee maalle kylään ja on kunnolla lunta. Olen juuri lähdössä töistä kotiin, kolmas yövuoro on takana. Saa nähdä miten paljon lunta on tallin oven edessä:) Mutta se ei kovin haittaa, koska tätä on odotettu. Eilen oli ihan eri fiilis laitella lyhtyjäkin palamaan. Pahoittelen edelleen kuvien huonoa laatua, koska kutea aiemmin kerroin kamera vietti yhden yön sateessa, ja on siitä asti hieman heikompia kuvia ottanut. Tässä viestiä joulupukille josko laittaisi korvan taakse:) Meidän nuorimmaiselle kissalle tämä on ensimmäinen talvi kun pääsee ulos, ja kyllä olikin tuulesta ihmeissään. Innolla lähti ulos, mutta tyrmistyneenä pysähtyi ovelle ja korvakarvat vaan vipatti tuulessa. Lähti kuitenkin rohkeasti ulos:)



perjantai 29. kesäkuuta 2012

Ihania kesäpäiviä on ollut useita ja minun mielestäni on satanut juuri sopivasti. Kanaset ovat nauttineet ulkoilusta ja hepoille kelpaa vihreä. Päätin kesän alussa, että pihaan en osta mitään uutta, vaan näillä mennään mitä on...mutta... Kun näin tämän ihastuttavan Budhan, olihan se pakko saada. Samoin löytyi pikkuinen lintu kököttämään kivikasaan. 

Meillä isännällä alkoi tänään loma, minulla vasta syyskuussa. Meillä tyttökin on koulussa, lomaa vain muutama viikko. Näin ollen yhteisiä lomasuunnitelmia ei ole. Poika lähtee palokuntaleirille ensi viikoksi, joten taitaa kesä mennä ettei huomaakaan. Oikein ihania kesäisiä päiviä:)

maanantai 2. tammikuuta 2012

Vuosi vaihtui

Eipä sitä vuodenvaihtumista voi estää ja ajankulua hidastaa, vaikka välillä mieli tekisikin. Meillä tärkeintä osaa näytteli jälleen raketit, jotka Eetun kanssa käytiin ostamassa hyvissä ajoin. Muutoinkin uusivuosi meni vanhan kaavan mukaisesti, eli kokoonnuttiin naapurin pellolle nuotion äärelle, missä sitten kävi muitakin kyläläisiä tervehtimässä.
Kiitokset kaikille kommentoijille edelliseen postaukseen. Kyllä se niin on, että täältä blogimaailmasta saa voimia arkeen, jatkakaamme samaan malliin:) kiitokset kaikille lukijoille;)