keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Tappelupukarit, Fess ja kivipuutarha huh:)

Tänään onkin ollut melkoinen päivä. Aamulla lähdimme meidän pojan kanssa Terveystalolle, missä hänelle tehtiin Fess leikkaus ja kitarisan poisto. Tuossa Fess leikkauksessa laajennetaan nenäonteloita. Ontelot pojallamme olivat lähes kokonaan tukossa ja lima oli tehnyt jo oman reiän kulkea. Toivottavasti nyt seitsemän kuukautta kestänyt flunssa/poskiontelotulehdus kierre päättyisi tai edes helpottaisi. Tällä hetkellä poika nukkuu alakerrassa kissa kainalossa.

Kun tulimme kotiin aloitin hommat pihassamme. Siivosin yhden alueen mihin haaveilen kivipuutarhasta.Toivottavasti saisin huomenna tai siis ehtisin kirjoittaa enemmän ja laittamaan valokuvia. Tänään tein suunnitelmaa mitä puutarhaan haluaisin, katsotaan mikä toive toteutuu. Puutarha suunnittelun lisäksi poltimme koivun oksia. Pihaltamme kaadettiin aika monta puuta ja niiden siivoaminen onkin sitten aikamoinen homma.

Sitten vielä kissa asiaa. Meillä on siis kolme kissaa,  Piukkis, Prinsessa ja Elmeri. Piukkis ja Prinsessa eivät juurikaan tule toimeen, vaan metelöinti on ajoittain ihan mahdotonta. Mutta kun ruoka-aika koittaa niin kaikki on sulassa sovussa eivätkä tappele. Kissoista ei aina ota selvää:)


2 kommenttia:

Geli kirjoitti...

Bravo....so cute!
Happy day Tirrii Liissa!
With love,
Geli

Irmastiina Ruusukummusta kirjoitti...

Toivotaan, että poika sai nyt avun! Ihanat kisut ruokakupeillaan..:)