tiistai 22. maaliskuuta 2011

Turnaus

Sunnuntaina pakkasimme kimpsut ja kampsut Eetun kanssa ja lähdimme ajamaan usvaisen aamun läpi kohti toista kotiamme, eli Nokian jäähallia. Siellä alkoi meidän joukkueen järjestämä turnaus ja pojilla olisi siellä kaksi peliä. Pullat oli tietenkin pakattu koko poikaporukalle ja toimitsijoille mukaan, koska selväähän se on, että kun turnausvuoro on, niin kaikille riittää puuhaa. Eetu pelaa Nokian Pyryssä ja on Pyryläisiä meidän suvussa jo vaikka kuinka monennessa sukupolvessa. Meidän pappa oli monta vuotta Pyryn puheenjohtajana, kuten myös hänen isänsä. 
Pelit meni voitokkaasti ja Pyryn E99 joukkue voitti molemmat pelinsä.Eetun saldo oli yksi maali.


Hurraa huudot kaikuivat ja onnittelut suoritettiin kuten suuressa maailmassakin kuuluukin. On hauska seurata poikien pelaamista, ja huomata miten esikuvista otetaan mallia esim. tuuletuksiin. 


 Oma suosikkini heti Pyryn jälkeen on Ruoveden Ruoska. Kyseisellä keltapaita joukkueella oli vain muutama vaihtopelaaja, mutta silti pojat jaksoivat pelata ja tsempata hienosti. Voittivatkin toisen pelinsä.
Tänään jälleen palataan treenien maailmaan. viime viikolla treenejä oli kuudesti, nyt taitaa olla vain neljänä päivänä. No, pelit ovat nyt loppu, joten hieman nyt helpottaa.

2 kommenttia:

MaMMeli kirjoitti...

Niin tuttua tuo jääkiekko homma...meidän molemmat pojat pelasivat G-junioreista-b-junioreihin siis vuosia olin myös kioskissa myymässä ja kaukalonreunalla. Meidän "veriviholliset" oli silloin Ruoska;)Ihanaa aikaa...onneksi on muistot jäljellä:)

seijastiina kirjoitti...

Mukava postaus, muistoja tuleviin päiviin ja komeat pullatkin veit.
Lempeää kevättä ja iloista viikonloppua
t
seijastiian