sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Tervehdys täältä Siuron periltä!!

Moi vaan kaikille pitkästä aikaa!!! Kyllä se niin on , että työ haittaa vapaa-aikaa. Tosin minulla vierähti kuukauden kesälomakin tuossa, mutta se meni taistellessa kuraa ja sadetta vastaan. Tosiaan sadetta on varmasti riittänyt joka paikassa, mutta nyt huomaa miten maa on todella pehmeää ja sisään tulee hirvittävät määrät kuraa. Meillä kolme kissaa ja koira ovat saaneet kulkea ulos ja sisään mielensä mukaan, mutta nyt on ollut pakko rajoittaa. Muutoin on ihan jokapaikka kuraisia tassun jälkiä täynnä. Jeppen pystyy vielä pitämään sisätiloissa, mutta kissojahan ei niin vain määräillä.
Meidän hepoilla on ollut myös huomattavissa pientä masennusta, ja aitausten kierrättäminen on tuntunut jokseenkin turhalta taistelulta, koska aina vaan sataa. Eivät hepat nauti ulkoilusta ollenkaan, vaan katselevat kysyvästi talliin josko pääsisi sisälle.
Hirven metsästys on alkanut ja kaksi on jo kumossa meidän seuralla. Pitkästä aikaa peuroja ja kauriitakin on näkynyt meillä päin.
Kuvia en ole juurikaan nyt nappaillut, koska meidän kamera oli yön sateessa, joten kuvat ovat hieman utuisia ja tuolla uudella kamerallani ei oikein kuvien ottaminen tunnu onnistuvan:(
Eiköhän se arki tästä taas palaudu uomiinsa ja palailen bloggailemaan taas useammin. Nyt lähdenkin lueskelemaan mitä teille muille kuuluu:)
Tähän kuiten yksi harmaa kuva kaveruksista ettei ihan pelkkää tekstiä koko homma täys:)

Jeppe ja Prinsessa Pikku-Tirri


3 kommenttia:

mummeli kirjoitti...

Olenkin jo ihmetellyt minne olet kadonnut. Tuntuu vain niin kotoiselta lueskella kuulumisia sieltä kotikulmilta jossa ei enään tule edes käytyä.
Oikein mukavaa syksyn jatkoa sinne.

Riitta Sinikka kirjoitti...

Ihana kuva Jepestä ja Pikku Prinsessasta! Oikein hyvää marraskuun jatkoa sinne! Toivotaan kuulasta, kaunista syksynjatkoa!

Katjusha kirjoitti...

Mukava kuulla teidän elämästä pitkästä aikaa!!!