tiistai 29. maaliskuuta 2011

-50%

Voi sitä ihmisten määrää eilen Lielahden S-marketissa Tampereella... Aamulehdessä oli ilmoitus, että liike lopetetaan ja kaikki myydään -50% alennuksella (paitsi tupakka, kalja ja tutteli tietty) maanantaina ja tiistaina. No, minäkin sitten ajattelin mennä piipahtamaan, vaikka tiesin että ryysis on melkoinen. Olihan siellä oven takana jo melkoinen joukko, lähinnä ikäihmisiä jonottamassa. Sisälle mentiin tietenkin kyynärpäätaktiikalla. Minä otin sen strategian, että ostan mitä nyt sitten saan haalittua kärryyn (kärryn saaminen olikin luku erikseen). Mummot taas tekivät tarkat suunnitelmat jo ovella, eli juostaan hakemaan eka kahvia, sitten vessapaperia ja sitten voita. Sain kyllä aikamoisen määrän kuivatarvikkeita ja sellaisia tuotteita mitä meillä aina menee. Myös kissat saivat useamman laatikon ruokaa, samoin Jeppe sai eri laatuja raksuja. Lapsien lempimuroja ja kaakaota löytyi myös. Oli ihan mukava kaupassa piipahtaa, minä kun en hirvittävästi alennusmyynneissä ole juossut.
Tässä osa eläinten ruoista.

Jeppe ei vounut uskoa, että hänelle tuli niin paljon ruokaa ja hammastikkuja.
 Tässä vielä iltapäivän meny, eli tomaatilla, pekonilla ja juustolla vuorattua uunimakkaraa.

7 kommenttia:

Dahlia kirjoitti...

Hymyilytti jo tuo ensimmäinen kuva. :) Harvinainen alennusmyyntihän tuo on ollut ja tosi hyödyllinen. :D

Sarppu kirjoitti...

Hih, ihana että löytyy muistakin hamstraajia kuin minä, ostin paikallisen siwan loppuunmyynnistä yhtä ja toista tavaraa, kun kerran edullisesti sai , varsinkin fiskarsin sakset ovat olleet loistava ostos.

seijastiina kirjoitti...

Ohhoh!
Olipas tavaraa poikineen.
Mulla alkaa vedet valua suusta kun näen tuon makkaran ja Jeppekin siinä nauttii ateriaa :P
Mukavat ostokset ja Jeppe nauttii ,näkee kuvasta, onnen koira ♥

Anonyymi kirjoitti...

Ensiksi kiitokset ihanasta blogistasi, jonka löysin. Ihana seurata arkeanne. Meillä on myös maatila, johon olen haaveillut kanoja, lampaita ja ponia / hevosta. Aitatarvikkeet ovat maalattuna kasalla, innolla siis kesää odottaen.. :)

TirriLiisa kirjoitti...

Ja arvatkaa miten hamstraus jatkui kun paikallinen Vapaa valinta pisti pillit pussiin;)
Anonyymi: Kiitos kaunis ja tervetuloa arkeemme. Eläimet ovat ihania ja teillekkin mahtava kesä tulossa!

Marika kirjoitti...

Aika mahtavia tuollaiset loppuunmyynnit, siinä säästyy pitkä penni... eikun sentti :) Hauska kuva koirasta, on varmaan ollut aivan ihmeissään herkkujen paljoudesta :D Ja uunimakkara näyttää kyllä herkulliselta sekin. Pitänee itsekin joskus tehdä...

Marika kirjoitti...

Voi pojat! Ruokakauppa jossa kaikki -50%! Kyllä olisin minäkin haalinut yhtä jos toista moisesta alesta! :)