lauantai 4. syyskuuta 2010

Rapujen aikaan

Näin syksyllä on jälleen aika maistella rapuja. Tämän kesän helteiden johdosta, ravut ovat kai jääneet odotettua pienemmiksi. Keitimme noin 40 rapua perjantai-iltana.
Tässä Maku.fi sivustolta löydetty rapujen keitto-ohje...

Huuhdo ravut huolellisesti kylmällä vedellä ja varmista, että ne ovat eläviä.
Ota esille tarpeeksi iso kattila ja mittaa siihen vesi, sokeri ja suola sekä reilusti tillin varsia kukintoineen. Voit hieman hakata tillin varsia, jotta niistä irtoaa maku paremmin. Keitä lientä noin 10 minuuttia.
Ota tillinkukinnot ja varret pois ja nostele elävät ravut yksitellen liemeen niin, että vesi koko ajan jatkaa kiehumistaan. Pistele ravut pataan kokojärjestyksessä, isoimmat ensin. Kun kaikki ravut ovat kattilassa, keitä niitä vielä koosta riippuen 8–12 minuutin ajan. Älä turhaan pitkitä keittämistä, sillä se sitkistyttää ravun lihan.
Ota kattila liedeltä, lisää sinne vielä tuoreita tillin kukintoja ja jäähdytä ravut keitinliemessään mahdollisimman nopeasti.
Parhaimmillaan ravut ovat noin kuuden tunnin kuluttua keittämisestä. Siirrä ravut saman tien jäähtymään viileään, niin ne säilyvät vielä vuorokauden pari.
Poista tillit reikäkauhaa käyttäen.Rapuja ei myöskään saa nostaa sormin. Käytä reikäkauhaa tai keittiöpihtejä, sillä sormissa on aina bakteereita, jotka nopeuttavat rapujen pilaantumista.
Tarjoa rapujen seuraksi rapeaksi paahdettua leipää, voita ja tillisilppua sekä tietysti kylmää, huurteista juotavaa.

 Tämä viimeinen kuva on Maku.fi sivustolta. 
Ravut ovat mukavaa maisteltavaa näin kerran vuodessa:)

Ei kommentteja: