perjantai 23. huhtikuuta 2010

Mukavaa viikonloppua!

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille! Viikko on vierähtänyt nopeasti ja siihen kuului myös työmatka Tallinnaan. Näin eläinten hoito oli muiden harteilla. Joskus on mukavaa kun ei aamulla tarvitse ensimmäisenä miettiä hevosia, vaikka ne niin ihania ovatkin. Mukavaa kun sai kävellä valmiiseen aamiaspöytään. Tallinnassa oli jokin Nato ihmisten kokous, joten poliiseja oli kaikkialla. Kun katsoi hotellin ikkunasta ulos, poliiseja seisoi tasaisin välimatkoin ja jokaisessa risteyksessä heitä oli useampia. Hotellissa kun katsoi ympärilleen, näki kerralla useita kymmeniä poliiseja. Tästä suuresta poliisien määrästä huolimatta, laukkuvarkaat iskivät ja yhdestä laukusta hävisi rahapussi.Laivaan mentäessä huumekoirat haistelivat jokaisen matkustajan yksitellen.
Eläimet oli kaikki muistettu hoitaa, ainoastaan kanojen munat olivat jääneet keräämättä, joten niitä oli   pesässä aikamoinen vuori.
Ostoksia en juurikaan tehnyt karkkeja lukuunottamatta. Eetu taas jo aiemmin teki kevät aurinkoa varten hankinnan, iloisen väriset aurinkolasit.
Oikein värikästä ja rentouttavaa viikonloppua, minä viikonlopun aikana kirjoittelen kuulumisia peijaisista.
Ja niin...täällä satoi illalla lunta, oikein isoja hiutaleita...

1 kommentti:

Tuula kirjoitti...

Tallinnassa olisikin mukava kayda. Olen ollut siella kaksi kertaa aikaisemmin ja minusta ne lyhyet vierailut ovat olleet ihan mukavia.

Leppoisaa viikonloppua sinnekin!