Metsämiehen vaimona

Meillä siis isäntä metsästää ja tuohon touhuun tuntuu menevän talvisin viikonloput lähes kokonaan. Milloin mennään hirvien, jänisten, kettujen,peurojen, ja kauriiden tai ilvesten perässä. Täytyy myöntää, että ajoittain tuo harrastus vaatii pienoista kärsivällisyyttä koko perheeltä. Talvet mennään jälkien perässä pyssy selässä viuhtoen, kesät viljellään riistapeltoa ja käydään metsästysseuran talkoissa, aina jotain. Metsästäjän perheen vitsaus, nuo hirven sarvet (mitkä siis meidänkin seinällä komeilevat) aiheuttavat monenmoista keskustelua. Juuri eräänä aamuna Radio Novaan soitteli eräs metsästäjän vaimo, joka kaikin keinoin yritti estää että sarvet eivät seinälle päätyisi. Mutta kyllä se taitaa niin olla, että jos metsämiehen kanssa haluaa sovussa elää, niin täytyy yhdet sarvet tai pöllö seinällä sietää :)

Tammikuun lopussa päättyy Valkohäntapeuran, Kuusipeuran, Metsäkauriin, Metsäpeuran ja Oravan jahti.

Kuvassa tiensä päähän tullut kettu, surullinen näky, mutta surullinen oli näky eräänä kesäaamuna kanalassakin kun kettu piti juhliaan ja yksikään kananen ei selvinnyt siitä hengissä.
Koska ketun hampaat ja leuat ovat suhteellisen pienet ja heikot, se puree saaliínsa nahkaan paljon pieniä reikiä kun taas suurpetojen uhrit saattavat olla paljon enemmän raadeltuja. Ketulle on ominaista, että se järsii pään pois ja vien loput mukanaan. Se saattaa ottaa myös sisälmykset mukaansa ja viedä ne poikasille tai kaivaa maahan. (kirjasta Mikä tästä meni)