keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Pikkujoulut Kustaa Vilkunan mukaan

Pikkujoulun vietto alkoi vakiintua Helsingissä ensimmäisen maailmansodan jälkeen.Varhaisimpia teollisuuslaitosten pikkujouluja lienee vietetty Kone osakeyhtiössä.Jo 1920-luvulla konttorihenkilökunta ja asentajat pitivät erikseen pikkujoulunsa yhtiön taloudellisesti avustaen molempia ryhmiä. Varsinainen työväki ei ollut niissä mukana.Vasta vuodesta 1933 on koko suuri henkilökunta yhdessä kokoontunut pikkujoulun viettoon yhtiön johdon vastatessa yleikuluista ja ohjelmasta, jossa omaa henkilökuntaa on ollut runsaasti esiintymässä.

Ei kommentteja: