torstai 5. marraskuuta 2009

Talvinen olo

Niin se vain on että kun vähän tulee lunta maahan niin on niin talvinen ja jouluinen olo. Onneksi vielä ei ihmiset käytä kyynärpää taktiikkaa kaupoissa kulkusten soidessa. Joululaulut tosin tuntuvat soivan joka vuosi aikaisemmin. Minäkin jo kaivoin yhden jouluisen enkeli leivinuunia koristamaan. Hepat olivat tänä aamuna tohkeissaan ensilumesta. Ne ovat muutenkin aamuisin intoa piukassa ja se onkin yksi aamun kivoimmista hommista kun pääsee heppoja herättämään. Ne on niin täynnä energiaa ja tarmoa ja jo kävellessä tallille kuuluu varsinainen hörinä kilpailu. Hevoset syövät rehut sisällä ja suuntaavat sitten ulos aamuheinien kanssa mikäli sää on hyvä. Jos on kova sade tai syysmyrsky, niin aamuheinät syödään tallissa ja ulos suunnataan sitten vasta. Emmin kanssa on iltahommista sellainen sopimus, että ennen salkkareita on hepat laitettu nukkumaan.


Ei kommentteja: